Uudet Vallilan verhot netistä

Uudet Vallilan verhot netistä

Näin keväällä alkaa oma koti aina kaipaavan vähän piristystä. Auringon paistaessa ikkunasta sisään kaikki näyttää jotenkin tylsältä ja kuluneelta. Pitäisi keksiä jotakin pientä piristystä, jolla koti saisi uuden ilmeen. Ja verhothan ovat yksinkertainen ja helppo sisustuselementti, joka muuttaa kerralla koko huoneen ilmettä. Meidänkin olohuoneessa on vuosikausia vanhat verhot, ovat ihan hyvät mutta kaikkeen kyllästyy.

Nyt olen haaveillut Vallilan verhoista. Vaikka en tietoisesti esimerkiksi kangaskaupoissa ole Vallilan kankaita katsellut, niin kuitenkin lopulta Vallilan kankaat ovat olleet ne parhaimmat. Jokin niissä kuoseissa vain vetoaa. Siispä katselin löytyisikö uudet Vallilan verhot netistä. Löysin eräästä sisustuksen verkkokaupasta, Lumoresta, aika edullisia Vallilan valmisverhoja. Näissä valmisverhoissa on mukana lyhennysnauha, jolla verhon voi lyhentää omaan ikkunaan sopivaksi silittämällä. Ei tarvitse olla  ompelukonetta käytössä. Jospa tuolta Lumorelta löytyisi uudet Vallilan verhot ikkunaan tuomaan vähän piristystä meillekkin.

Lumore- Design Outlet

Lumoren valikoimasta löytyy tietenkin Kelohonka-mallisto, jota löytyy kolmea eri väriä: pinkki, smoke ja aqua. Löytyy myös kappaverhoina kaikkia.  Kelohonka on ollut pitkään suosituimpia malleja. Itsekkin pidän siitä, mutta sitä alkaa olla jo vähän joka puolella. Omaan kotiini haluaisin siis vähän erilaisempaa.

kelohonka_aqua kelohonka_vk15_115_smoke_tanja_orsjoki

Vallilan Aurelia on kukkakkuosinen valmisverho, josta Lumorelta löytyy kahta eri värisävyä. Tuo olisi aika raikkaan ja kevyen näköinen verho.

aurelia_lila aurelia_vihre_

Hehku-kuosi on muusikko Lauri Tähkän suunnittelema malli, jossa eriväriset sydämet roikkuvat pyykkinarulla. Oikeastaan aika hauska malli. Tuotahan voisi harkita itsellekkin.

hehku_valmisverho_turkoosi

Vallilan Laulu-mallisto on aika herkkäsävyinen. Kiva johonkin kotiin.

laulu_vk15_09_turquoise_saara_kurkela

Vallilan Cacao Fabrik- kuosi on tehty yhteistyössäFazerin kanssa. Tuota kangasta katsoessa tulee mieleen KisKis-karkit ja suklaa. Aika hieno tuokin.

cacao_fabrik_vk15_verho_beige_fazer_vallila_design_studio

Aurajoki- ja Lissabon-kuosit ovat todella hienoja myöskin. Nämäkin ovat harkinnassa meille.

aurajoki_green lissabon

Krookus Linen- ja Lampi Fancy- sekä Jardin-mallit ovat keväisiä ja keveitä malleja. Toisivat näin kivasti raikkautta kotiin.

jardin_valmisverho jolie_cozy

Kuten näkyy Vallilalla on monenlaisia verhoja mallistossaan, eikä näissä kuvissa todellakaan ole kaikki mallit. Täytyy nyt miettiä, minkälaisen ilmeen kotiini haluan ja valita sitten verhot. Jos haluat tarkempaa tietoa näistä Vallilan verhoista ja hinnoista, käy katsomassa Lumoren verkkosivuiltaVallilan verhot.

Taloon.comin sivuilta löytyy vielä laajempi valikoima Vallilan verhoja, jos Lumorelta ei löytynyt mieleistä. Esillä on paljon uutuuksia ja klassikoitakin. Itselle ainakin oli yllätys, miten monentyyppisiä verhoja Vallilalta löytyy, sillä yleensä näkee vain niitä yleisimpiä kuoseja ikkunoissa.

sivuverho_persikka_140x240_cm_oranssi sivuverho-kuiske-140x250cm-eri-varivaihtoehtoja

Verhoista löytyy aika pirteitäkin kuvioita. Käy katsomassa koko Vallilan verhovalikoima tästä.

sivuverho-angelina-140x240cm-pinkki sivuverho-pomona-140x240cm-eri-varivaihtoehtoja

Lokakuussa Taloon.comissa on menossa Vallila-kampanja, jolloin saat 20 % alennuksen esimerkiksi Vallilan verhoista, keittiötekstiileistä ym. Kannattaa käydä katsomassa löytyisikö jotain kivaa itselle.

Ei kommentointia.